Etusivu Blogi

Blogi

Are: Asiantuntemus tulee kaupan päälle

05.06.2017

Kiinteistöalan moniosaaja Are paiskii töitä putkiremonteista ja sisäkuuluvuusratkaisuista kokonaisurakoihin niin uudisrakennus- kuin saneeraustyömaillakin ympäri Suomea. Projektinhoitaja Marko Ylösmäki on koko ajan vastuussa 2–3 työmaan toteuttamisesta Uudellamaalla. Millä tavoilla hyvä suhde tavarantoimittajaan voi helpottaa työmaan arkea?

Helsingin Tammisalossa sijaitseva Onnitalo tarjoaa hoiva-, asumis- ja kuntoutumispalveluita noin 40 ikääntyneelle asukkaalleen. Viime syksynä alkanut talon peruskorjaus on toteutettu vaiheittain, jolloin asuminen on häiriintynyt mahdollisimman vähän. Vaikka työmaa on vielä käynnissä, kulkee elämä valmistuneissa osissa jo rauhallisissa uomissaan. Are toimii Onnitalon saneeraustyössä kokonaisurakoitsijana, jonka vastuulla on niin itse rakennusurakointi kuin talotekniikan sähkö-, ilmanvaihto- ja putkityötkin. ”Kokonaisvaltaisuus on Aren valtti”, kertoo niin Onnitalon kuin muutaman muunkin kohteen sähkötöistä vastaava projektinhoitaja Marko Ylösmäki. ”Tilaajalle on aina helpompaa olla tekemissä yhden tekijän kanssa.”

Rutiinitöitä ja haasteita

Tietoliikenteen osalta Onnitalo ATK- ja kuitusaneerauksineen ei tarjonnut Ylösmäelle suurtakaan haastetta. ”Rutiinikohde”, hän kuittaa. ”Ainoa erikoispiirre on ollut, että talon toiminnan pitää jatkua mahdollisimman vähin keskeytyksin koko remontin ajan.”

Mutta kaikki kohteet eivät ole yhtä yksinkertaisia. ”Esimerkiksi Hyvinkään sairaalan sisäkuuluvuusverkko on vaativampi projekti”, Marko luonnehtii. ”Koko alue on suunnittelijoille vähän uutta.”

Konsultoiva tavarantoimittaja

Oli kyseessä sitten yksinkertainen linjasaneeraus tai vaativampi kokonaisuus, täytyy valmiin työn täyttää viranomaisvaatimukset ja suunnittelijan antamat spesifikaatiot. Ylösmäen tehtävänä on selvittää, miten siihen päästään – ja siinä myös tavarantoimittajan asiantuntemus astuu kuvaan.

”Olen tehnyt Orbiksen kanssa yhteistyötä viisi vuotta, ja heistä on ollut paljon apua”, kertoo Ylösmäki. ”Melkeinpä joka kohteessa tulee ehdotuksia paremmista vaihtoehdoista, ja myös ensimmäisenä tieto mahdollisista määräyksien muutoksista.”

Omistautumista asiakkaalle

Orbiksen puolelta niin Ylösmäen kuin muidenkin arelaisten tarpeista huolehtii pääsääntöisesti asiakkuuspäällikkö Harri Mutanen. Harrille kertyykin yksistään Aren eri konttoreissa kiertämisestä vuosittain hyvinkin 15 000 kilometriä. ”Tiivis asiakassuhde tuo asioiden hoitamiseen sekä syvyyttä että helppoutta”, sanoo Harri. ”Kun Marko voi soittaa pienimmissäkin asioissa, olen hoitanut hommani oikein.”

Aren Ylösmäki on myös tyytyväinen yhteen yhteyshenkilöön. ”Harri on vähän niin kuin tekninen tuki”, hän luonnehtii. ”Olisihan samat tuotteet saatavissa tukussakin, mutta Orbiksen kanssa asiantuntemus tulee kaupan päälle.”

Tukena muuttuvassa työssä

Tiedonsiirron suunnittelu- ja asennustöissä pitää jatkuvasti nojata eteenpäin ja seurata uusimpia teknisiä vaatimuksia sekä viranomaismääräyksiä. Varsinkin sisäkuuluvuusratkaisut vaativat erikoisosaamista, jota Suomessa ei löydy moneltakaan urakoitsijalta. ”Joskus suunnitelmat voivat olla vanhentuneet jo työmaan alkaessa”, kertoo Ylösmäki. ”Orbis on mukana myös virallisissa työryhmissä ja osaa kertoa, mitä pitää muuttaa.”

Yllätyksettömyys on etu

Aikataulultaan tiukoilla monen urakoitsijan työmailla yllätyksiä ei kaivata. Ennustettavuus onkin hyvä syy ylläpitää toimivaksi osoittautunutta yhteistyösuhdetta Orbiksen kanssa. ”Kuitutoimitukset ovat olleet aina ajoissa työmaalla eikä tavara ole loppunut kesken”, kehuu Ylösmäki. ”Ja Harri vastaa nopeasti yhteydenottoihin.” Orbiksella ollaan samaa mieltä. ”Me teemme asiakkaille näitä juttuja, eli on tärkeää ymmärtää asiakkaan tarpeita”, sanoo Harri Mutanen. ”Arelle on tärkeää pysyä kilpailukykyisenä ja tehdä hommat kerralla oikein. Me autamme heitä siinä.”

Lisätietoja

Orbiksen häntäkuitujen, kytkentäkuitujen ja valokuituadapterien väristandardit

05.06.2017

Värillä ei ole väliä - valokuidun teknisten ominaisuuksien kannalta. Värejä käytetään optisessa kaapeloinnissa ilmaisemaan kuitutyyppiä, hiontaa ja kuitujen järjestystä. Suomessa ei ole kansallista standardia valokaapeleiden värijärjestelmästä, mutta aiheesta on annettu ohjeistusta ST-kortissa 601.02. Yleisesti käytössä on kaksi värijärjestelmää: FIN2012 ja ANSI/TIA 598-D.

Orbis on päättänyt siirtyä noudattamaan toimittamissaan tuotteissa seuraavanlaisia standardeja. Siirtymäaika on tuoteriippuvainen ja uudet hankinnat toteutetaan seuraavin perustuen.
Orbis Oy haluaa tällä muutoksella helpottaa asennustöitä niin, että liittimen väristä voidaan todentaa käytettävä kuitutyyppi. Esimerkiksi monimuotokuiduissa OM1 ja OM3 on ollut mahdollista käyttää beigeä ja turkoosia, mutta jatkossa värit ovat vakiot. Orbiksen myymien kytkentäkuitujen värit perustuvat ANSI/TIA 598-D standardiin.

Yksiväriset häntäkuidut noudattavat samaa värilogiikkaa kytkentäkuitujen kanssa, mutta värisarjallisessa häntäkuitupakkauksessa on 12 kappaletta eri värisillä kaapelivaipoilla merkattua kuitua. Värit ovat Orbiksella FIN2012-standardin mukaisessa järjestyksessä: sininen, valkoinen, keltainen, vihreä, harmaa, oranssi, ruskea, turkoosi, musta, violetti, vaaleanpunainen ja punainen. Optisten liittimien ja adapterien värejä koskevia määrittelyitä on esitetty muun muassa standardissa SFS-EN 50173-1 ja ANSI/TIA 598-D. Orbiksen värit ovat:

Liittimen taivutussuoja voi olla eri värinen, ja usein se on valkoinen. OM3 ja OM4 tyypin kuiduissa kaapeli ja liitin ovat samanvärisiä.

Lisätietoja

Elisa Eestin kokemuksia mobiilikuuluvuuden parantamisesta Cel-Fillä

23.01.2017

Virossa Elisa Eesti AS asentaa noin 5% kaikista sisäkuuluvuusverkoista käyttämällä Nextivityn Cel-Fi ratkaisua. Cel-Fi vahvistinjärjestelmä koostuu kahdesta pienestä laitteesta, jotka voi helposti ja nopeasti asentaa parantamaan mobiiliverkon signaalin kuuluvuutta sisätiloissa.

Kristo Kork, Head of Radio Access Networks, Elisa Eesti AS, kertoo, että Cel-Fi on ollut heillä käytössä noin vuoden ajan. Asennuksia tehdään yleensä pienempiin rakennuksiin ja toimistoihin, joissa ei voida tehdä kaapelointeja. Kork tiivistää tuotteen helppouden: ”Koska kaapelien asentamista ei tarvita, yksi RF-asentaja asentaa järjestelmän noin 20 minuutissa. ”

Cel-Fi Pro asennus

Cel-Fi ei häiritse

Suomessa mobiiliverkon operointi on luvanvaraista, mikä tarkoittaa, että vahvistimia voivat asentaa vain teleoperaattorit tai heidän valtuuttamansa asennusyritykset. Vahvistimissa ja toistimissa on vaarana, että ne häiritsevät omaa tai naapurin mobiiliverkkoa, jolloin lopputuloksena on, että matkapuhelinten toimivuus heikkenee entisestään.

Yhdysvaltalainen Nextivity vakuuttaa ratkaiseensa tämän haasteen niin, että Cel-Fi:stä on ohjelmoitu varsin älykäs. Se sammuttaa itsensä, jos havaitsee signaalin kiertävän. Nextivityn edustajana Suomessa toimii Orbis Oy, jonka myyntijohtaja Anu Peussa kertoo: ”Palaute operaattorien omista laboratorioista sekä suosio maailmalla on osoittanut, että Cel-Fi toimii kuten lupaa.”

Pienet asennuskustannukset

Cel-Fi:n toimintamalli on yksinkertainen ”plug and play”. Laitteet toimitetaan valmiiksi operaattorin omilla asetuksilla asennettuina. Järjestelmä koostuu laiteparista, joista toinen asetetaan esimerkiksi ikkunalaudalle, josta on paras kuuluvuus lähimpään ulkona olevaan tukiasemaan. Toinen laite sijoitetaan kauemmas sisätiloihin, jotta verkko saadaan kuulumaan mahdollisimman kattavasti. Virossa Korkin mukaan kohteeseen tarvitaan tyypillisesti yksi laitepari.

Cel-Fi:t ovat erittäin helppokäyttöisiä, sillä laite muun muassa ohjaa asentajaa parhaimman sijoituspaikan löytämiseen. ”Erikoiskoulutusta ei tarvita. Asennusohjeet tulevat mukana ja Youtubesta on mahdollista katsoa asennusvideoita”, kertoo Kork. Laite konfiguroi tarvittaessa itsensä, joten ylläpitotoimiakaan ei tarvita. Kustannuksista suurin osuus tulee asennuskuluista, joten juuri helppokäyttöisyys tekee laitteesta hyvin kilpailukykyisen pienempiin kohteisiin, joihin aiemmin sisätilojen kuuluvuusverkko on ollut aivan liian kallis ratkaisu.

Kork summaa tuotteen parhaimmat puolet: ”Ratkaisu on loppuasiakkaalle todella nopea. Ja omassa segmentissään Cel-fi on ehdottomasti hyvä tuote.” 

Tuotetiedot

Lisätietoja

 

Blogin avainsanat: 

Järvenpään sote-keskuksen sisäkuuluvuus

16.11.2016

“Kannatti kokeilla Orbiksen tarjoamaa ratkaisua”

Reilun 40 000 asukkaan Järvenpää haluaa olla edelläkävijä sote-uudistuksessa: uusi Myllynkulman sosiaali- ja terveyskeskus yhdistää peräti kymmenen erillisen yksikön toiminnot yhden katon alle. Asiakaslähtöisellä suunnittelullaan huomiota herättänyt rakennus sisältää viimeisintä teknologiaa myös sisäkuuluvuusratkaisujen osalta – siitä pitää huolen ratkaisut suunnitellut ja rakennustöitä valvonut Orbion Consulting.

Järvenpään SOTE-keskus

Lähes valmiin sosiaali- ja terveyskeskuksen sisusta kiiltelee lokakuisena aamuna uutuuttaan suojapahvien alla. Alakertaa viimeistellään kuumeisesti piakkoin uuteen työpaikkaansa saapuvaa henkilökuntaa varten, ja vuoden vaihduttua samoilla käytävillä asioi jopa tuhat järvenpääläistä mitä erilaisimpien palveluiden käyttäjinä. Sieltä täältä avoimet kattolaatat paljastavat vielä, millainen määrä kaapeleita ja teknologiaa tarvitaan pitämään sote-keskus toimivana ja turvallisena.

”Välikatto on täynnä tavaraa”, näyttää keskuksen sisäpeittojärjestelmän suunnitellut ja toteutusvaiheen valvonut seniorikonsultti Heikki Kankkunen Orbionilta. Laajakaistainen, Relacomin urakoima sisäradioverkko kattaa niin Virven kuin kaikkien operaattorien matkapuhelinverkotkin yhdellä verkolla. ”Siinä on koordinoimista, että eri laitteet eivät häiritse toisiaan”, kuvailee Kankkunen kaapeliviidakon kesyttämistä. ”Jopa LED-valaisimista tulee radiotaajuisia häiriöitä.”

Heikki Kankkunen Orbion Consulting Oy:stä on vastannut kuuluvuusverkosta

Vaatimusten ristivetoaPaneeliantenni Järvenpään SOTE-keskuksessa

Vuodesta 1987 asti RF-tekniikan parissa työskennellyt Kankkunen tuntee keskuksen sisäkuuluvuuden toteutuksen ehkä paremmin kuin kukaan muu – samoin kuin vaatimukset ratkaisujen takana. ”Suunnittelija toivoi, että katosta ei törröttäisi suuria antenneja”, muistelee Heikki. ”Toisaalta verkon laajakaistaisuus edellyttää niitä.” Ratkaisuksi Orbiksen valikoimasta löytyi antennimalli, joka oli mahdollista asentaa asennuskauluksella välikattorakenteen sisään huomiota herättämättömästi, jolloin esiin tuleva osa ei ole valvontakameraa isompi.  ”Arkkitehti oli kuulemma kovin tyytyväinen”, myhäilee Kankkunen.

Toinen vaatimus oli viranomaisverkko Virven ehdoton toimintavarmuus keskuksen joka kolkassa – mukaan lukien käytävät ja kellarit. Keskuksen henkilöstö tulee käyttämään Virve-verkkoa päivittäisenä työvälineenään. Lisäksi Virven kuuluvuus vaaditaan myös pelastuslaitoksen käyttöön. ”Rakennukseen ei päästetä ensimmäistäkään asiakasta, jos jokin osa palotarkastuksessa ei toimi”, kertoo satoja mittaustuloksia tutkinut Kankkunen. ”Valmis ratkaisu testattiin, ja Virve kuului joka paikassa loistavasti – myös hisseissä.”

Kuuluvuusvaatimuksien vastapuolella vaakakupissa painavat toiset viranomaismääräykset: koska Tukes määrittelee järjestelmän maksimisäteilyn, ei kuuluvuushaasteita voi ratkaista vain lisäämällä tehoa. ”Kaapeleihin verrattuna langattoman tiedonsiirron suunnitteleminen on lähempänä todennäköisyyslaskentaa” kertoo Kankkunen. ”Lopputulosta ei voi koskaan ennustaa täydellisesti.”

Omat haasteensa tuo myös terveyskeskuksen ympäristö lyijyseinineen. Onneksi Kankkusella on niin laaja kokemus terveydenhuollon kohteista, että yllätyksiltä vältyttiin tälläkin kertaa.

Taloudellinen ratkaisu

Niin matkapuhelin- kuin viranomaisverkonkin kuuluvuuden selkärankana rakennuksessa ovat DNA-, Elisa-, Sonera- ja Virve-tukiasemat, joiden teho jaetaan passiivijakajilla eri kerroksissa ja porraskäytävissä sijaitseviin antenneihin. Kellarin autohallin kuuluvuus on järjestetty vuotavan kaapelin avulla.

”Yksi monioperaattoriverkko, joka kattaa myös Virven, leikkaa asennus- ja ylläpitokustannukset murto-osaan erillisiin verkkoihin verrattuna”, kertoo Kankkunen laajakaistaisen järjestelmän eduista. ”Lisäksi 2,6 GHz taajuuteen asti ulottuva verkko on mitoitettu kattamaan myös tulevaisuuden vaatimukset ilman muutoksia.”

Kankkusella on selkeä näkemys komponenttien laadun roolista. ”RF-puolella verkko on yhtä huono kuin huonoin komponentti”, hän toteaa. ”Jos kuukausikaupalla asennetaan verkkoa, ja joku osa ei toimikaan, niin eihän sitä voi tulla vaihtamaan talon ollessa jo käytössä”.

Konsultoiva kumppani

Kankkusella on laaja kokemus ja osaaminen sisäverkkojen suunnittelussa ja toteutuksessa. Järvenpään sote-keskuksen komponentit hän valitsi Orbiksen valikoimista, koska arvostaa laajaa valikoimaa, laadukkaita tuotteita ja niiden hyvää tuntemusta käytännön oloissa. ”Hyvät tuotteet ja hyvä asiakaspalvelu ovat Orbiksen valtti”, hän kehuu. ”Heille voi soittaa koska vain, ja vastaus tulee aina.”

Arvostus jatkuu myös pöydän toiselle puolelle, sillä Orbis näkee olevansa muutakin kuin tavarantoimittaja Orbion Consultingin kaltaisille yrityksille. ”Yhteistyö vaikkapa Kankkusen kanssa ei ole niinkään myyntiä, vaan tuotetietouden jakamista ja teknistä tukea”, kertoo Account Manager Jukka Korhonen Orbikselta. ”Haluamme erottua ratkaisukeskeisenä kumppanina, joka kertoo avoimesti mitä eri tuotteilla voi tehdä, mihin ne soveltuvat – ja myös mihin ne eivät sovellu.”

Paneeliantenni Järvenpään SOTE-keskuksessa

Kaikki voittavat

Järvenpään sote-keskuksen yksi erikoispiirre on sekin, että talo valmistui etuajassa ja alle budjetin. Sisäverkkoratkaisun onnistuneet komponenttivalinnat lämmittävät myös Orbiksen Korhosta. ”Kentältä saadaan arvokasta tietoa komponenttien toiminnasta niin suunnittelijalle, asentajalle kuin meillekin”, hän kuvailee. ”Välitämme palautetta myös valmistajille, jolloin kaikki hyötyvät.”

Myös Orbion Consultingin Heikki Kankkunen on tyytyväinen hyvin sujuneesta projektista. ”Noin vuoden aikana ehti valvoa niin malliasennukset, välitarkastukset kuin mittauksetkin”, hän muistelee. ”Tulokset osoittavat, että kannatti kokeilla Orbiksen tarjoamaa erikoisempaa ratkaisua.”

Lue lisää aiheesta

Lisätietoja

RF-kaapelin asennusohjeet

04.10.2016

Avaa tämä ohje PDF-tiedostona>>

Sisä- ja ulkotilojen kaapelit

Kaapelin vaipan materiaali määrittelee, voidaanko kaapeli asentaa sisä- vai ulkotiloihin.  Ulkotiloissa kaapelin on kestettävä sääolosuhteita, joista tärkein on ultraviolettisuojaus (UV) eli auringon valon aiheuttama kuluminen. Ulos sopiva kaapelivaippa on valmistettu yleensä kestävästä PE-muovista.

Säännösten mukaan ulkokaapelia voi vetää sisätiloihin enintään 2 metriä. Sisätiloissa kaapelin ominaisuuksia määrittelevät paloturvallisuussäädökset, joiden mukaan vaipan on oltava heikosti palavaa, vähän savuavaa sekä savun oltava mahdollisimman myrkytöntä. LSHF (low smoke halogen free) sekä LSZH (low smoke zero halogen) tarkoittavat sisätiloihin hyväksyttyä paloturvallista kaapelin vaippaa.

RF-kaapelit 1/4, 1/2 ja 7/8\"

RF-koaksiaalikaapelin yleiset asennusvinkit

Kaikilla kaapeleilla on taivutussäde. Vahinkojen estämiseksi kaapeleita ei saa taivuttaa enemmän kuin taivutussäteellä on määritelty. Jos kaapeli on taivutettu annetun rajan yli, tämä saattaa aiheuttaa vaurioita kaapelin sisäiseen rakenteeseen, mikä voi vuorostaan johtaa huomattavan suureen signaalin häiriöön.

Tarkista suositeltu asennuslämpötila kaapelin teknisistä tiedoista. Asentaessa on varmistettava, että kaapeli ei ole vioittunut eikä ole mahdollisuuksia sen myöhempään rikkoutumiseen. Jos RF-kaapelin todetaan vaurioituneen, kaapelin sähköiset mitat muuttuvat eikä se säilytä ominaisimpendanssiaan. Lisäksi jos RF-kaapelin johtimien välissä oleva eriste on vaurioitunut, niin häiriön lisääntyminen on todennäköistä.

Jos kaapelille on aiheutettu fyysinen vahinko, on tarpeellista varmistaa, että kaapelin vaippa säilyy ehjänä. Jos pinta on kohdasta riipumatta rikki, siitä voi päästä kosteutta sisään, mikäli kaapelia käytetään ulkona. Siitä aiheutuu hapettumista ja kosteuden tiivistymistä, minkä tuloksena on häviön lisääntyminen.

Joissakin tapauksissa on tarpeellista kaivaa koaksiaalikaapeli maahan. Parasta on, jos kaapeli ei ole sellaisenaan maan alla, koska ulkovaippaa ei ole yleensä suunniteltu maan alle. Sen sijaan kaapelin voi asentaa maahan kaivetun vesitiiviin putken läpi, joka on valmistettu maakaapelointia varten. Putken etuna on kaapelin helppo vaihtaminen.

Oikein asennettu RF-koaksiaalikaapeli toimii kymmeniä vuosia. Kuitenkin kulumisen ja sään vaikutuksille altistumisen myötä RF-koaksiaalikaapelitkin joudutaan välillä vaihtamaan. Koska toiminnan heikentyminen tapahtuu hitaasti, sitä ei vältämättä huomata heti. Vasta sen jälkeen kun kaapeli korvataan uudella, suuri ero tulee esiin.

Liittimet ja kytkennät

Asennettaessa RF-koaksiaalikaapeleita on tärkeää tehdä kaapelin päättäminen oikein. Useimmissa tapauksissa koaksiaalikaapeli päätetään RF-liitimellä ja verkon sähköinen pääte voi olla joko antennissa tai vastaanottimessa. Ammattiasennuksissa RF-liitimien on oltava laadukkaita, ja on tarpeellista varmistaa että liittimet sopivat käytettäviin taajuuksiin. Edulliset RF-liitimien versiot eivät vältämättä täytä annettuja vaatimuksia ja voivat heikentää RF-koaksialikaapelin suorituskykyä. Näin ollen on tärkeää aina hankkia liittimet luotettavista lähteistä. Liitinten asentamisesta on saatavilla erillisiä ohjeita.

RF-liitin 7/16

Kiinnikkeet

RF-kaapeleiden kiinnityksessä on tärkeää käyttää tarkoitukseen valmistettuja tuotteita, oli sitten kyseessä tavallinen korrugoitu RF-kaapeli tai vuotava kaapeli. Tärkeää on muistaa säännöllisin välimatkoin tehtävät kiinnitykset, jotta kaapeli pysyy tukevasti paikallaan. Tarvittava kiinnitysten tiheys on kerrottu kaapelin teknisissä tiedoissa. Käytettävät kiinnikkeet voivat olla muovisia tai metallisia riippuen käytetystä kaapelityypistä ja asennuskohteesta. Muovisia kaapelikiinnikkeita käytetään yleensä vuotavien kaapeleiden kanssa, mutta paloturvallisuuden vuoksi määrävälein tulee myös asentaa metallisia kiinnikkeitä. Alla olevassa kuvassa on esimerkkejä kiinnitystuotteistamme.

Kaapelikiinnikkeiden erilaiset mallit soveltuvat kaapelinkiinnitykseen vaijeriin, kattoon, tunneliin, seinään ja kaapelihyllyyn. Klipsillisillä kiinnikkeillä kaapelien asentaminen on nopeaa ja helppoa.

RF-kaapelin kiinnikkeet

Vuotavat kaapelit

Vuotavia RF-kaapeleita, joita kutsutaan myös säteileviksi kaapeleiksi, käytetään esimerkiksi tunneleissa tai käytävissä antenneina. Vuotavan kaapelin pintaan on tehty kuvioilla reikiä, joilla signaali saadaan säteilemään halutulla tavalla. Kaapeleita on olemassa taivuteltavia korrugoituja sekä sileitä, joissa on paremmat sähköiset ominaisuudet. Tällaisten kaapelien käsittelyyn ja asentamiseen ovat omat ohjeet, liittimet, työkalut sekä kiinnikkeet. Meiltä saa tarvittaessa vuotaville kaapeleille valmistajakohtaiset tarkemmat asennusohjeet. Vuotavissa kaapeleissa kiinnitys eroaa lähinnä siinä, että metallisten kiinnikkeiden lukumäärä tulee minimoida, jotta asennustavalla ei ole vaikusta tekniseen suorituskykyyn. Tämä johtuu vaatimuksesta, että kaapelin vaippa ei saa olla metallikosketuksessa. Lisäksi säteilevät kaapelit tulee aina asentaa irti kaapelihyllystä ja muista metallipinnoista vähintään 10 cm etäisyydelle. Tätä varten kiinnikkeissä on saatavilla erilaisia metallisia ja muovisia erottimia eli spacer-komponentteja.

RF-kaapeli vuotava/säteilevä

Lue lisää

Lisätietoja

Lisätietoja

Blogin avainsanat: 

Pages