Home Ajankohtaista Toimitusajoissamme viivästyksiä lakkojen ja virusepidemian vuoksi

Toimitusajoissamme viivästyksiä lakkojen ja virusepidemian vuoksi

03.02.2020

Pyydämme asiakkaitamme ottamaan huomioon, että toimituksiimme aiheutuu nyt viivästyksiä seuraavista Force majeure-syistä.

Suomessa vientiteollisuuteen kohdistuvat lakot aiheuttavat laajalti haasteita tavaratoimituksiin, koska kuljetuskalustoa on rajoitetusti saatavissa. Maantiekuljetuksien rahtikuluihin on tullut korotuksia, joista otamme tapauskohtaisesti erikseen yhteyttä asiakkaisiimme. 

Kiinan viranomaiset ovat koronavirusepidemian vuoksi rajoittaneet tehtaiden aukioloa. Lisäksi tavaroiden liikkumiseen on asetettu rajoituksia. Näistä syistä Kiinasta saatavien tilausten toimitusajoista ei ole saatavissa vahvistuksia. Myös jo ennen kiinalaista uutta vuotta vahvistettuihin toimituksiin tulee viiveitä, koska lähetykset eivät valmistu ajallaan tai pääse lähtemään Kiinasta.  

Heti kun tarkempaa tietoa on saatavilla, pyrimme vahvistamaan toimitusajat välittömästi asiakkaillemme.

Mikäli sinulla on kysyttävää tilauksesi toimituksesta, ole yhteydessä asiakaspalveluumme.

Katso myös 
Orbiksen yleiset myynti- ja toimitusehdot https://www.orbis.fi/yritys/myynti-ja-toimitusehdot 

Lisätiedot
Orbis Oy
Puh. 020 478 8600 
asiakaspalvelu@orbis.fi

 

Hae samanlaista sisältöä: